Yhdistyksen jäsentietolomake

Yhdistyksen jäsentietolomakeen sisältävään juttuun pääset oheista linkkiä klikkaamalla Jäsentietolomake

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vierailu Lapualle ja Nurmoohin 13.10.

Ryhmäkuva 1 Nurmon kirkon parkkipaikalta
Ryhmäkuva 2 Nurmon kirkon parkkipaikalta

Yläpuolella linkki ryhmäkuviin, joita otimme Lapualle ja Nurmoohin suuntautuneella matkaltamme 13.10.

Matka oli erittäin hyvä.

Menomatkalla pysähdyimme Finn Savottan myymälään Karstulan Humpilla. Teimme ostoksia ja nautimme kahvit. 

Lapualla kävimme Sompin Kellovalimossa ja viinitilalla. Eeva Somppi oli mielenkiintoisella tavalla sanavalmis. Oli mukava käydä tutustumassa paikkaan. Saimme kuulla kellonvalmistuksesta ja viininvalmistuksesta.

Sen jälkeen menimme Benjam Pöntisen galleriaan ja kotiin. Siellä tutustuimme Benjamin ottamiin valokuviin. Benjam kertoi kuvien taustoista, jotka toivat kuvat esiin ja antoi niille uutta sisältöä. 

Viimeisin kohteemme oli Nurmon kirkko. Siellä kuulimme Kari Maunulan katsauksen Nurmon kunnan historiasta ja nykytilanteesta osana Seinäjoen kaupunkia. Kari Maunula oli Nurmon kunnan ainut johtaja. Kuntaliitoksen jälkeen Maunula oli Seinäjoen kaupungin apulaiskaupunginjohtaja.

Palasimme samaa tietä takaisin. Pysähdyimme Kyyjärvellä kahville.

Kiitän Maarit Juoperia hyvin järjestetystä matkasta. Kiitän myös mukana olleita.

Pentti Äijö
pj.